Passing by or the place that hardly felt like home anyway

Olen yhä Ranskassa, olen yhä elossa mutta täytynee sanua etten voi yhtä hyvin kuin viimeksi kirjoittaessani. Vaikka toisaalta jopa paljon paremmin kuin viimeksi kirjottaessani. Katsokaas kun jo pitkän aikaa minuun on suhtauduttu täällä hieman nihkeästi ja tylysti. Kukaan ei paljoa enää jaksa hymyillä au pairille tai suoda montaakaan ystävällistä sanaa, kehua tai kiitosta. Mutta ihmekös tuo, kun tämän viikon maanantaina kävi ilmi, etten lainkaan oo sitä mitä oli perheeseen toivottu saapuvan, en työtavoiltani, en kasvatukseltani, ja ennenkaikkea, en edes luonteeltani. Siispä olivat päättäneet että lähettävät minut kotiin kuun lopussa sen kummempia miettimättä. Seuraavana päivänä kuitenkin sattui jotakin odottamatonta: löysinkin uuden työn Keski-Ranskasta. Ravintolasta.

Aloitan hotelli La Vigne Blanchen ravintolassa kitchen assistantina pienessä kylässä lähellä Macônia ensiviikon keskiviikkona. Ne tietää etten osaa ranskaa kunnolla, ne tietää ettei mulla oo kokemusta ravintoloista. Ne antaa mulle katon pääni päälle ja ruokaa ja rahaa ja koulutusta, kunhan vain olen motivoitunut, ahkera ja teen työni kunnolla.

Melkein tuntuu niinko joku järjestelis näitä juttuja.

Living a story

Olen elossa, olen Ranskassa ja voin oikein hyvin. Pääsin perille ilman suurempia ongelmia ja yritän kotiutua parhaani mukaan kaikenaikaa. Sitä valtavasti vauhdittaa se, että perhe on valtavan mukava ollut ainakin tähän asti, erityisesti perheen äiti Christina, joka auttaa kaikessa ja ennen kaikkea haluaa olla varma että mulla on hyvä olla. Lapset uskon voittaneeni puolelleni myös, sillä viimeksi tänään sain toimia hevosena ja kiikuttaa puistossa sekä toimia piilottajana hurjan takaa-ajotappelun keskellä. On melkein vaikea mieltää missä olen - en ainakaan kotona, se on varmaa, mutta ettäkö täällä, Etelä-Ranskassa, palmujen ja viiniviljemien keskellä, ranskalaisessa perheessä jonka talossa mulla on oma huone. Huh, vaikea uskoa. Niinko kirjassa eläis, ikkunaluukkuja myöten.

Laventelia kasvaa täällä melkein jokapuolella ja takapihalla on pieni sitruuna- ja verigreippipuu. Ja voi, ette edes usko mikä seikkailu oli mennä ranskalaiseen ruokakauppaan tänään! Hyvänen aika, olisin voinut viettää siellä tunteja eikä se edes ollut kovin suuri kauppa. Taidan jonakin päivänä mennä siihen hyper marché:n  käymään jonka ohi ajettiin tänään ja viettää siellä koko iltapäivän. Vaan voitteko uskoa, kookosjugurttia. Ja olivat vieläpä ihmeissään ko sanoin ettei meillä Suomessa oo.

Päivänä sen jälkeen ko saavuin tänne ajettiin tällasen maiseman ohi ja kysyin että mitä kasveja nuo on. "Ai nuo, tuohan on viiniviljelmä. Valkoviiniä varten, uskoisin", mulle vastattiin ja huh, en ollu uskoa korviani! Enkä olis uskonutkaan jos en olis täällä. Viiniviljemiä on täällä paljon ja ne on valtavan kokoisia.

Kuvassa katu tässä ihan lähellä, ehkä muutaman korttelin päässä ranskalaisesta kodistani. Ilmeisesti muuten pitävät sinisestä täällä, on paljon sinisiä ovia ja portteja. Kävin eilen pienellä kävelyllä ittekseni enkä eksynyt vaan löysin puistoon ja takaisin. Valtavan omituisia kasveja ja ötököitä täällä, hyvänen aika. Melkein pelotti kävellä puistossa ko joku sellanen omituinen öttö meni ympäriinsä laventelipuskassa ja sitte jossaki oli ihan ampiaispesännäkösiä käpyjä tai jotakin ja myöhemmin kukkivassa puussa oli niin paljon mehiläisiä, että kuului hullu surina alas kadulle asti. Myös linnut ankkalammella oli melko outoja, eivät sorsia mutta eivät hanhiakaan. Ja täällä myös lentelee tietynlaisia hassuja lintuja ympäriinsä enkä tiedä mitä ne on, mutta ne pitää mielenkiintoista ääntä. Ja eilen yksi meni ympyrää auton katolla jota ikkunasta katsoi kissa silmä tarkkana. Se oli valtavan hassun näköstä. 

Seuraavassa kuvassa vain joku tyypillinen talo ehkä muutaman korttelin päästä myöskin vähän eri suunnalta. Tai en oikeastaan kyllä muista, olin tuossa välissä vähän poissa kartalta jota ei kyllä ollut edes mukana. Mutten eksynyt!

Aa ja aivan - keittiö on täällä suuri ja jännittävä kaasuliesineen, mutten ole vielä ehtinyt kokeilemaan mitään sen kummempaa ruokaa laittaa kuin voileipiä lapsille ja kahvia keittimellä. Ehkäpä pian! Siitä ehkäpä raporttia myöhemmin.  

Kaikki on siis melko hyvin nyt. Tosin älkää luulkokaan että olisin teidät kaikki täällä ollessani unohtanut niinkuin siitä niin olitte varmoja - vaikka täällä onkin kaikki periaatteessa hyvin ja perhe valtavan ystävällinen, ikävöin teitä kaikkia siellä kotona vähän väliä valtavasti. Erityisesti tänään ennen reissua ruokakauppaan. Yleisesti ottaen en oikeastaan kaipaa erityisemmin takaisin Suomeen, haluaisin vain lennättää teidät kaikki tänne. Sen lisäksi messenger ei millään suostu toimimaan koneellani, ei ole toiminut koko tänä aikana sen jälkeen ko saavuin vaikka Pariisissa vielä toimi. En ymmärrä miksi - olen kokeillut kaikkea, mutta mikään ei tunnu auttavan.

Ranska meinaa jo vähän tarttua pikkuhiljaa, meinaan unohdella englannin sanoja välillä. Tosin silti suuri osa siitä mitä mulle sanotaan menee melko hyvin ohi ja kysyn paljon toistamaan. Erityisesti Olivier, perheen 8-vuotias poika, puhuu hyvin epäselvästi eikä artikuloi lainkaan kuten 5-vuotias sisarensa Tara.

Siinä kai tärkeimmät. Jotta pysyisitte vähän mukana ja että itekki pysyisin. Huomenna on vapaata suurimman osan päivää, ah. Jos on lämmintä, sunnuntait vietetään kuulemma uima-altaassa kesäisin. Ainiin, en ole vielä polttanut itteäni ihan täysin, pelkästään niskan ja nenän ja senkin vahingossa. Mutta nyt onkin toki vasta viides päivä.

Stay tuned! Send letters!

"My only friend is t the end of the world, the girl is just like me and that's the reason I never call her."

Noni. Ei koskaan tullut tukkapostausta eikä bulgurisalaattia. Mutta lähtö sen sijaan. En millään ymmärrä että oon lähössä ja se yksinään jo pelottaa mua ihan kauheasti. Mutta ei se mitään. Kuva on kurja, mutta muokattu meni piiloon macin syövereihin. Pitäisi jo nukkua, mutta en varmaan nuku muutenkaan. Mitähän jää kotiin.

Ensikerran kun kirjotan oon jo Ranskassa. Ellen syöksy lentokoneen mukana jonnekkin. Hihi.

Toivottakaa onnea,

seikkaileva kokkinn Maaret

Happy (late) 1st anniversary or the wooing bread roll

So I'm almost ten days late wishing my blog happy first birthday. Which was, as all of you who can count and/or found their ways to the calender page know already, the 4th of this month. (Although actually, I'm not sure I even have a calender page. Does blogspot have a calender page?) I kind of thought I should make an anniversary post as all the cool kids are doing with their blogs, but then rocks fell and everybody died. I MEAN I got kidnapped. I MEAN I ran away. I MEAN-- oh this is getting us nowhere. The Real reason for the outrageous delay of this post is as follows.

I was confusingly and surprisingly well aware of the date, I didn't forget. What is more, I had pictures to show you, I had things to tell and stuff to rant about. There was just this thing called the visit of a Very important and dear friend (who just might be called Vilina, please don't chase her to Argentina because of kidnapping me) over the holidays of May Day, which led to visiting the very important and dear friend who maybe lives in Turku spontaneously and kidnappingly and ran away-y just on the evening of the 4th when I had planned to do the post. Then the next day I was going to make the post, but a certain mr. computer refused to play nicely with my camera and so I decided to drop it and try again later at home. And, well, I returned last Monday.

And what comes to the trip itself, I must say that "the Official Royal Cat Amuser and Petter is super pleased by the trip and misses her kidnapper very much" doesn't really even begin to describe it. Or, well, does begin. But is daunted well before halfway.

That's the story, then. In fact I think it's rather exciting and much more romantic to have a story to tell as an excuse for being late than just be on time every time. And that's it for today, I guess. Tune in later this week (hopefully), there's going to be a word or two about a very nice bulgur and dried cranberry salad plus a picture of this very short and not-anymore-that-new hair of mine if you'd happens have any interest towards it. Or hadn't seen it just yet.

Thoughts may vary or stream of consciousness

 

Sattumanvaraisia sekä mielivaltaisia mietteitä:

-- Joskus, kun istuu tietokoneella keskellä yötä ja yrittää olla mahdollisimman hiljaa ja nauraa sisäänpäin tai tyynyyn koska koko muu talo nukkuu ja äiti muutaman metrin päässä seläntakana, alkaa ihan valtavasti tehdä mieli jotakin, mitä ei takuulla ole jääkaapissa tai mitä ei voi alkaa ryminällä laittamaan keskellä yötä. Joskus se on mozzarellaa, toisinaan se on ollu vaikka munakasta. Kerran se oli lihapataa ja sitä nyt ei ainakaan saa mistään keskellä yötä. Toisinaan mietin millasta mahtaa olla asua vaikka New Yorkissa, missä melkein mitä tahansa saa mihin aikaan vaan. Vaikka punajuuria keskellä yötä. Varmaan melko hämmentävää. Yöllisiä leipomisia ei mikään estäisi! Paitsi nukkuva äiti muutaman metrin päässä, tosiaan.

-- Tiedättekö sen tunteen, ko toisaalta tekis mieli vaan lähteä. Ei väliä minne, ei väliä millä, kunhan vaan pääsisi pois. Toisiin paikkoihin, omia menojaan, mahdollisimman kauas ja hukkaan muilta ja tietämättömiin seikkailuihin. Toisaalta pelottaa niin ettei haluais ees sängystä nousta aamulla. Minusta tuntuu nyt siltä.

-- Olin tänään melkein valmistautunut kirjottamaan jostakin, joka olis mennyt ihan päin männikköä. Jostaki surkeasta reseptistä tai jostaki joka oli tätä vaille valmis mutta kuppi tippui lattialle tai aineksista, joita olisin kokeillu yhteen mutta joista olis tullu vähintäänki sellasta ydinjätettä että sillä vois kiristää muita lähettämällä sitä niille kirjeessä, mutta mitään sellasta ei tapahtunukkaan tänään. Siitäpä tulikin mieleeni, ajatelkaapa jos joku lähettäis ydinjätettä toiselle kirjeessä, mutta joku postivaras sattuisi sen varastamaan. Olispa melko huono päivä sille poloiselle.

-- Tiedättekö, menin tänään ympäri internettiä ja tutkin muutamaa unohtamaani ruokablogia lähemmin ja löysin muutamaan uuden. Kuinka valtavan hienoja reseptejä, kuinka kekselijäitä ideoita! Sellaisia minäkin haluan joskus keksiä ja kirjottaa niistä. Tuntea ne kaikki ruokabloginpitäjät Amerikasta jotka vierailevat toistensa luona road tripeillään, kirjottaa ehkä reseptikirjan. Tietää mikä viini menee minkäkin kanssa. Osata keksiä jotakin sellasta, joka on odottamatonta mutta silti niin lähellä, että on vaikea lainkaan ymmärtää miten ei ennen ole tullut ajatelleeksi kokeilla niin itsestään selviä aineksia keskenään. Kaikkea hassua jännitystä elämään tehdä.

-- Kuinka onkaan hassua tavata vanha ystävä muutaman vuoden takaa ja huomata tarkkailevansa ihan muita asioita hänessä, kuin mitä silloin ennen. Toisia piirteitä, toisia tapoja ja ajatuksia, sellasia, jotka on aina kyllä olleet siinä, mutta joita ei koskaan oo tullut ennen ajatelleeksi tai kiinnittänyt sen erityisempää huomiota. Vähänniinkoin kun joskus yllättää itsensä ajattelemasta jotakin, jota on ehkä ajatellu jo viikon muttei oo vaan ajatellut ajattelevansa. Ehkä se kertoo ajatusmaailman muutoksesta. Vaikka se onkin tylsästi sanottu, on ainakin mukavaa kuvitella muuttuvansa niin lyhyessä ajassa. Minusta ainakin.

-- Minulla ei vieläkään ole junalippua Pariisista Nîmesiin enkä tiedä miten sellaisen saisin. En silti osaa lainkaan huolestua asiasta.

Next, something I bet you didn't see coming.

En edes muista koska olisin nauranu viimeksi yhtä paljon kuin tälle eilen. Kutsukaa omituiseksi, mutta niin se vain on.

Ei, älkää menkö! Ensikerralla palataan taas normaaliin, resepteihin ja sellaseen. Ehkä.

A short trip and a dessert feast that lasted for half a week

    

Ohhoh, kattokaapas miten aika lentää - en minä missään välissä suunnitellut teitä näin kauaksi aikaa hyljätä. Varsinkin ko kirjotukset on nyt onnellisesti ohi ja luulin että aikaa olis enemmän ko tarpeeksi sellasiin asioihin ko kastikkeiden perusteelliseen opetteluun ja blogin päivittämiseen niin eipäs vaan, yllätys oli suuri ja asia aivan päin vastoin! Aika tuntuu vaan lentävän. Pian on jo toukokuu ja sen jälkeen pian jo jotakin aivan muuta. En edes yritä kieltää - pelottaa ihan valtavasti.

Sitten jotakin muuta. Kirjotukset tosiaan oli ja meni, lähes ihmeen vaivatta jopa. Ootin hurjaa taistelua uskonnonkokeen kohdalla, mutta mitään sellasta ei sitten loppujen lopuksi tullutkaan ja se hämmensi kovasti. En tosin jaksa olla järin innostunut kuulemaan edes tuloksia, sillä nyt on tärkeintä lähinnä se että ne on ohi eikä tarvitse enää niistä huolia. Tokihan nyt vähän aina kiinnostaa kuulla miten on mennyt, mutten odota sitä tietoa.

Pian kirjotusten jälkeen, ite asiassa jo samalla viikolla, leivoin paljon kaikenlaista kirjotusten loppumisen ja Unnan sokerilakon loppumisen kunniaksi. Siitä tulikin lopulta monen päivän mittanen feast, koska edes kolme ihmistä yhessä ei voi niin montaa sokerista jälkiruokaa saada tuhottua pelkässä yhdessä iltapäivässä. Reseptit lopussa sitten. Aa, ainiin - syökää nyt ihmeessä jotakin ennenko luette, varsinkin jos tuutte helposti ruokavalokuvista nälkäisiksi. Siispä, hakekaa jokin mukava leipä tai eilisen leftoverseja ja oikein hyvää kahvia kupillinen tai vaikka mehua, niin kaikki päättyy paremmin. Varotin sitten, ette voi syyttää.

Ensimmäinen, jonka tosin tein viimesenä, oli Strawberry & Vanilla Floating Islands, yllättävän helppo tehdä eikä maultaan yhtään sen vähäisempi ko ulkonäöltäkään, jos saa omia teoksiaan vähän kehua. Marenkisaaresta tuli tosin melko hurjan sokerinen, mutta se sopi mansikkaliemen kanssa paremmin kuin hyvin. Kelluva saari on alunperinkin eurooppalainen jälkiruoka, tosin perinteisesti liemi on crème anglaise, maitopohjainen vaniljanmakuinen kastike. Minusta tosin henkilökohtasesti tuntuu, että edes minä pieni hurja sokerihiiri en voisi syödä jotaki niin äkkimakeaa loppuun asti, crème anglaisea ja marenkia yhdessä.

Tämän kohdalla mietin, että olisko pitänyt laittaa Food from the States osioon, mutta sitten kävikin ilmi etten oikeastaan tiedä, mistä maasta muffinssit on kotosin. En myöskään vieläkään tiedä, mitä eroa on muffinsilla ja cupcakella, jota ei voi edes suomentaa. Sinänsä harmi, koska Food from the States on hauska asia ja Sanna armas ystäväiseni teki ihan oman tunnuskuvan koko sarjalle. Mutta taidan silti tyytyä vain esittelemään Omena-pekaani muffinsit itsenään. Muffinsit ittessään oli oikein mainioita, pelkästään kuorrute oli vähän ylisokerista kenenkään meistä makuun. Näytti silti kauniilta.

Kaikista paras oli silti Rasberry Dacquoise, kakku, jonka pohja sepä päällys on pähkinäjauhoihin tehty levy ja joiden välissä on kermavaahto-jugurtti -vaahtoa ja vadelmia. Sitä oli myös mukava tehdä ja se ei ollut yhtään liian makea muttei kuitenkaan turhan hapankaan - selvästikään ei amerikkalainen resepti, melkeinpä täydellinen vastakohta muffinsseille. Olinkin jo melko tovin kaihoisana toivonut, että saisin hyvän syyn kokeilla reseptiä jonka Clotilde vähän joulun jälkeen esitteli blogissaan. Ensikerralla taidan tosin suosiolla yrittää tehä pohjan ja päällyksen erikseen enkä vaan leikata yhtä pyörylää kahtia, se oli vähän turhan katastrofaalista. Olisitte nähneet sen siivon mikä siitä yrityksestä syntyi!

Sen lisäksi oli myös cheesecake brownies, koska niitä toivottiin, mutta niistä ei ole kuvaa. Kummallista miten jotaki niin hyvää voi olla niin vaikea kuvata edustavan näköisesti.

Viime viikolla olin Vilinan luona Turussa käymässä muutaman päivän ja se oli valtavan hauska ja virkistävä matka, vaikka nappasinki melkosen flunssan sieltä kotiinvietäväksi. Niin hauska ite asiassa etten edes hoksannut paljoa kuvata, mutta tässä sentään vuohenjuusto-granaattiomena -salaatti. Aamupalakuva tuolla ylhäällä on myös samaiselta matkalta.

Voisin kertoa vaikka ja mitä Turun-matkasta, mutten usko että saisin kaikkea kuitenkaan tyhjentävästi kerrottua. Täytyy silti mainita että Vilinan ja Katan seura oli mitä parasta ja Vilinan koti niin hurjan kodikas että melkein unohdin toisinaan että olin vain lyhytaikainen vieras. Kiitos Vilina, kiitos Kata.

Tänään.. Tänään. Tänään luin Humisevaa harjua muutaman tunnin ja söin eilisen lammaspadan lefoverseja. Humiseva harju on melko synkkä, mutta pidän sen lukemisesta, viihdyn sen seurassa tunteja kerrallaan jos niikseen tulee. Olin itsestäni melko ylpeä, tein lammaspataa ilman reseptiä eikä siitä tullut edes pahaa! Ehkä kaikki toivo ei olekaan vielä menetetty, ehkä minusta voikin vielä tulla jotakin.

Reseptejä sitten.

Raspberry Dacquoise

Originally from Chocolate & Zucchini

For the dacquoise:
- 50 grams (1/2 cup) ground hazelnuts (see note 1)
- 50 grams (1/2 cup) ground almonds, a.k.a. almond meal
- 100 grams (3/4 cup) confectioner's sugar
- 4 egg whites (120 grams or 4 1/2 ounces total)
- 1 pinch salt
- 30 grams (2 1/2 tablespoons) sugar (I use blond raw sugar)

For the filling :
- 400 ml (1 2/3 cup) fromage blanc, or Greek-style yogurt, or quark
- 25 grams (2 tablespoons) sugar (I use blond raw sugar)
- 1 teaspoon natural vanilla extract
- 4 sheets gelatin (7.5 grams or 1/4 ounce total, see note 2)
- 200 ml (3/4 cup plus 1 tablespoon) whipping cream
- 300 grams (2 1/3 cups) raspberries (if frozen, don't thaw them)

For finish :
- Confectioner's sugar
- A stencil shape drawn on and cut out from light cardboard (a star, a snowflake, a flower, a heart, a Christmas tree, you get the idea)

Serves 10 to 12.

1. The day before, prepare the dacquoise. Preheat the oven to 180° C (350° F) and line a quarter-size sheet pan with parchment paper. I use a flexipat silicon sheet pan that's 24.5 x 34.5 cm (9 2/3 by 13 1/2 inches) and is 1-cm (3/8-inch) deep; it doesn't need lining.

In a medium mixing bowl, combine the ground hazelnuts and almonds with the confectioner's sugar.

In another, spotless and grease-free bowl, put the egg whites and the pinch of salt. Using an electric whisk, beat the egg whites, at moderate speed first, then faster, until they form soft peaks. Add the 30 grams sugar and whisk for a few seconds more, until the egg whites are glossy.

Fold a third of the egg whites into the hazelnut mixture, working gently with a spatula to avoid deflating the egg whites. Repeat with another third of the egg whites, then with the remaining egg whites.

Pour the batter into the prepared sheet pan, level the surface with the spatula, and bake for 15 to 20 minutes, until the surface is dry to the touch and golden. Let cool completely in the pan. Cover with a clean dishcloth and keep somewhere cool and dry. (If you used the silicon sheet pan, flip it cautiously onto the dishcloth and gently peel the silicon pan back from the dacquoise, starting from the corners. Place a sheet of parchment paper onto the dacquoise, flip the dacquoise again onto a rack or a tray, and cover with the dishcloth.)

2. The next day, prepare the filling. Place the fromage blanc in a fine-mesh sieve to drain in the fridge for an hour. Place a medium mixing bowl and the whisk of your electric whisk in the fridge as well.

In the meantime, cut the dacquoise into two equal rectangles so they'll fit into a 24 x 17 cm (9 1/2 by 6 2/3 inch) rectangular pastry ring, or the ring/pan of your choice. You'll note that the dacquoise is dry to the touch on one side (the side that was exposed to air during the baking) and slightly sticky on the other (the side that was touching the pan during the baking).

Place one of the dacquoise rectangles, sticky side up, on a piece of parchment paper that's larger by at least 7 cm (3 inches) on all sides, placed on a cutting board or serving dish. Adjust the pastry ring over the dacquoise rectangle, cut out squares in each corner outside the ring so the parchment paper will form the shape of a cross, and slip the flaps inside the ring to line the sides neatly. Set aside. (Instead of parchment paper, some people also line the sides of their pastry rings with a clear plastic named rhodoid, but I am weary of letting PVC touch my food, so I don't use it.)

Once the fromage blanc is thickened, place it in a medium mixing bowl and beat it with the sugar and vanilla.

Put the sheet gelatin in a bowl of cold water to soften. Set 1 tablespoon whipping cream aside in a small saucepan.

Take the mixing bowl and the whisk that you'd set in the fridge to cool, and use them to whip the remaining cream until stiff.

Heat the reserved tablespoon of cream over gentle heat. When it is just under a simmer, remove it from heat. Squeeze the sheet gelatin in your hands to drain, add to the cream, and stir to dissolve. Pour into the fromage blanc mixture and whisk to incorporate.

Fold the whipped cream into the fromage blanc.

3. Assemble the entremets. Pour a generous third of the filling into the prepared pastry ring, making sure you fill the corners well. Top with the raspberries: align them harmoniously all around and up against the sides of the ring first, so they'll be visible when the entremets is unmolded; arrange the others in a single layer in the middle. Top with the rest of the fromage blanc mixture, again making sure to fill the corners. Level the surface with a spatula, top with the second dacquoise rectangle, sticky side down, and press gently so it adheres well.

Place in the refrigerator to set for at least 3 hours, ideally 6 to 8, and no more than 10 (after that, the dacquoise will begin to turn soggy).

Thirty minutes before serving, remove the entremets from the fridge and slide it onto a serving dish. Lift the ring to remove it. Peel the flaps of parchment paper delicately from the sides, cut them off with the tip of a sharp knife, and discard. Place the stencil on top of the cake, dust with confectioner's sugar through a fine-mesh sieve, and remove the stencil. Serve 30 minutes after removing from the fridge.

Note 1: If you're unable to find ground hazelnuts, you can make your own. Combine a scant 1/2 cup (50g) hazelnuts with half of the confectioner's sugar in the bowl of a blender or mini-chopper, and process in short pulses until reduced to a fine powder.

Strawberry & Vanilla Floating Islands Recipe:
Originally from Tartelette

Serves 4

For the strawberry coulis:
16 oz (500gr) strawberries, hulled and quartered
1/4 cup (50gr) sugar
1/4 cup (60ml) lemon juice
In a medium saucepan, bring the strawberries with the sugar and lemon juice to a simmer over medium low heat. Cook for an additional 2 to 3 minutes. Let cool to room temperature and puree the mixture in a blender or food processor. Divide evenly between 4 dishes or glasses.

For the floating islands:
2 egg whites (60gr)
1/2 cup+1.5 tablespoons (120gr) sugar
1/2 vanilla bean, seeded
Coat 4 ramekins of your choice with cooking spray, place them in a deep baking dish set on a baking tray, set aside.
Preheat the oven to 250F.
Place the egg whites, sugar and the seeds from the vanilla bean in a bowl set over a pan of simmering water and cook until the mixture registers 140F on a candy thermoter, whisking constantly. Remove from the heat and whip the mixture with an electric mixer fitted with a whisk attachment until double in volume and cool to the touch. Pipe or spoon the meringue into the ramekins and fill the baking dish with hot water almost 3/4 of the way up. Bake for 20-30 minutes until the meringues are slightly dry to the touch. Using tongs, remove the ramekins from the baking dish and set aside to cool to room temperature. Once cooled, invert them and let the meringue slide right off over the strawberry coulis.
Decorate with cut strawberries and chopped pistachios is desired.

Apple Pecan Cupcakes
Can't remember where from, do tell if you know. Not mine, still. Adapted from Allrecipes.com

58 mini-cupcakes / 12 large cupcakes.

1 cup sugar
1/2 cup butter
2 eggs
2 tsp vanilla extract
1 1/2 cups flour
1 3/4 tsp baking powder
1/4 tsp salt
1/2 cup milk
2 cups finely chopped apples
3/4 cup finely chopped, roasted pecans

Preheat oven to 375 degrees F.

Line cupcake molds of choice with paper liners.

In a medium bowl, cream together the sugar and butter. Beat in the eggs, one at a time, then stir in the vanilla. Combine flour, baking powder and salt, add to the creamed mixture, alternating with the milk, stirring until batter is smooth. Spoon batter into the cupcake molds.

Bake for about 20 minutes in the preheated oven. Cupcakes are done when they spring back to the touch.

It's five o'clock somewhere

 

Helloo March! Helloo exams! Helloo a very odd new way to spend a Wednesday evening! What better way to start the month but with random photos, especially after some quite photo lacking posts? That's what I thought, here we go! Random photo's from the last couple of weeks. This time with alternate texts!

This is the very delicious Broccoli and Apple Quiche from Clotilde's first book.

 

We visited Iisa's new place last week and it was very beautifully decorated and stylish. It was a pleasure to photograph.

This one's from Iisa's place as well.

Aand then something completely else. Can you recognize the costume?