"Yesterday is history, tomorrow is a mystery but today's a gift. That's why it's called the present."

Ooh this is going to be such a fine post today. Such a fine post, I'm telling you. Because there will be many nice things to tell about! And at least one thing that has never before been in this blog. More about that later.

Today while eating breakfast (all the good ideas always strike me while I'm eating breakfast) I decided we need to, abso-bloody-lutely Need to eat something Very Good today. And what is more, I also decided that we need to have new, wonderfully shaped plates today. Perhaps with nice patterns. Two of those, actually. In fact I just lied, I didn't exactly know they were going to be plates this morn, I was thinking more about cups than plates. But something nice and new and kitchen-y in which you can put food, nevertheless. So, after talking with my dear sister on the phone and deciding what wonders I'd fix for dinner, I left to the bus stop, regardless of the rain. And where else could I find just what I need if not from Stockmann.

I've been eyeing these deep plates for some time now, every now and then when visiting the third floor. I think they are very beautiful. After weighing all the choices most carefully, I bought two of these, just as I intented to. And am very happy with them. Even the price was very reasonable!

Then I bought all the foody stuff I needed according to the recipe and came home. The recipe was from Bowl Food again since I really do like that book. And it has nice pictures. I've never really cared for cook books without pictures. I think pictures are quite relevant in a cook book. It must be quite a book with quite mindbonglingly good recipes if it doesn't need any pictures. Oh, the recipe was for Indian-style butter prawns. Sounded nom.

Was nom, too. Goodness. A couple of days ago I suddenly realized that I clearly don't use enough spices since I know only little about them in general. So, I've decided to get to know the wonderful world of spices more closely and this dish was just what I needed since it included more spices than I usually use. Here, take the recipe. It's good. The only things I changed when making mine were the prawns, I couldn't afford the big ones so I took some not-so-big ones. I bet the Big ones would have been even better, but I don't complain. Nor did I use that much butter. It sounded rather suspicious to me. Oh, and I halved the recipe.

Indian-style butter prawns
Originally from Bowl Food

serves 4

1 kg large raw prawns
100 g butter
2 large cloves garlic, crushed
1 teaspoon ground cumin
1 teaspoon paprika
1 ½ teaspoons garam masala
2 tablespoons good-quality ready-made tandoori paste
2 tablespoons tomato paste
300 ml thick cream
1 teaspoon sugar
1/3 cup (90 g) plain yogurt
2 tablespoons chopped fresh coriander leaves
1 tablespoon flaked almonds, toasted
lemon wedges, to serve

Peel and devein the prawns, leaving the tails intact. Melt the butter in a large saucepan over medium heat, then add the garlic, cumin, paprika and 1 teaspoon of the garam masala and cook for 1 minute, or until fragrant. Add the tandoori paste and tomato paste, and cook for a further 2 minutes. Stir in the cream and sugar, then reduce the heat and simmer for 10 minutes, or until the sauce thickens slightly.

Add the prawns to the pan and cook for 8-10 minutes, or until they are pink and cooked through. Remove the pan from the heat and stir in the yoghurt, the remaining garam masala and half the coriander. Season.

Garnish with the flaked almonds and remaining coriander and serve with steamed rice and lemon wedges.

--

Then the mysterious thing never before seen here. It's a poem I made last night. No, there haven't been any poems here before. Here it is.

toivoisin voivani olla

kaikkea sitä mitä laventeliunet

ovat sumuisina öinä näyttäneet

mutta vaikka kuinka yritän en

vieläkään kuule syreenejä

en ymmärrä sateen sanoja en

tiedä mitä hopeakyyhky

todella tarkoitti

katkerilla kolikoilla ja

eilisen epäonnella

olen kalleimman hinnan maksanut

kalpean huomisen

ennakkoon nähdäkseni

mutta nyt kun aika on täynnä

en enää taida halutakaan

tietää mitään tulevasta

en tuulien levottomista ajatuksista

en apiloiden hartaista rukouksista

eiväthän ne ole minua varten sillä

olenhan vain huokaava kanerva

yhtä unenomainen kuin

hiljaa helisevä kielo

Pariisin viimeinen ikkuna on auki

sieltä minä hyräilen eilisen

viileään iltapäivään jolloin

näin sinun täällä kulkeneen

mutta ethän enää kuule

sinulle aika on vain

kertomus muiden peloista

hyräilyni kuuroille kuiskattu

At least I think it's not the worst I've written.

Wow, after writing this post I'm on a better mood than before it. Here, take Dylan. Why would anyone want to be sad anymore?

"You can have half of my hammock and half of my sunsets if you bring your Cordon Bleu cooks with you." Plus cherries!

Eilen oli ehkä järkyttävin kaatosade koko tähänastisena kesänä. Satuin olemaan keskustassa äitin kanssa juuri sillon pyörällä ja vaikka se olikin oikeestaan aika kamalaa, niin minusta se oli silti jollain tavalla mukavaa. Pidän kaatosateista. Siinä on jokin ihana tunne kun kaikki hämärtyy ja yhtäkkiä sataa niin että kastuu melkein jo pelkästä katsomisesta. Ihmiset juoksee kiireisesti katoksien alle takit päänsä suojana ja kaduilla on tuhat lätäkköä. Tai joskus vain yksi suuri lätäkkö, joka on koko kadun kokoinen. Siinä sateen loppumista odotellessa käytiin ruokakaupassa (onneksi satuttiin olemaan Stockmannilla ennen kuin alko satamaan) ja ostettiin ihania makeita persikoita ja nektariineja ja yksi pieni cantaloupe-meloni. Söin siitä illalla puolikkaan ja se oli niin paljon parempaa kuin ne kurjat suuret cantaloupet, ne jotka eivät koskaan ole kypsiä ja homehtuvat ennen kuin ehtii keksiä mitä niistä voisi tehdä. Nämä pienet olivat ihanan hunajaisia ja makeita ja muistuttivat mua siitä Rue Richard-Lenoirin sunnuntaitorista, josta me ostettiin myös samanlaisia pieniä meloneja viime kesänä.

Ruokakaupan jälkeen satoi yhä, joten kulutettiin aikaa sitten vähän lisää suklaaosastolla ja koska muistin että suklaavarastot on melko hälyttävässä yhden palasen tilassa, niin päätin vihdoin maistaa yhtä näistä kiehtovista suklaista, joita oon silmäillyt vaikka kuinka kauan. Oikeastaan suunnittelin ottavani Tranquilityn, koska siinä on laventelia, mutta se oli loppu. Päädyin sen sijaan siis Eternityyn, joka on tummaa suklaata mustaviinimarjalla. Tosin ilmeisesti sen uusi nimi on Renew, ainakin tuolla sivuilla niin sanotaan. Mutta minä pidän Eternitystä enemmän.


Maultaan se on oikein hyvää kyllä, muttei kuitenkaan vedä vertoja tälle suklaalle jota ostin viimeksi. Mutta toisaalta, se onkin ehkä uusi lempparini ja tykkään siitä enemmän ko mistään muusta ennen maistamastani suklaasta jota myydään levyinä, niin ehkä tätä uutta ei pidäkään verrata siihen. Yleisellä tasolla tämä uusi on ehkä parempaa silti ko jotkut tavalliset. Suklaassa laadun maistaa melko helposti, ootteko huomanneet? Ainiin ja palaset tässä suklaassa oli hurjan pieniä! En silti malta oottaa maistaa joitain niitä muitakin makuja. Yhdessä oli aprikoosia!

Muutama päivä sitten huomasin että meidän takapihalla tuolla syreenin juurella kasvaa kieloja. Ne olivat niin sieviä että kävin kuvaamassa niitä aamulla tänään. Siellä vain kasvoivat ihan omia aikojaan, ei kukaan ole kasvattanut eikä istuttanut eikä kastellut eikä mitään. Ihmeellisiä ovat.

Katoitteko muuten tänään taivaalle iltapäivällä? Oli ihan hurjan kauniita pilviä. Rakastan kesää siksikin että kesällä on aina tavattoman kauniita pilviä. Hyvänen aika. Kesällä myös tuoksuu ihanalle ulkona, varsinkin jos kävelee jossain missä on paljon kukkia.

Tässä tämän päivän päivällinen:

Ennoo koskaan ennen grillannut ite, mutta tänään grillasin kanaa jota jäi lauantailta aika paljon paistamatta, muutaman tomaatin ja puolikkaan omenan. Eikä se ollut lainkaan niin hankalaa kuin kuvittelin! Äiti oli hurjan tyytyväinen kanapalaansa ja kehui sitä mureaksi varmaan ainakin viis kertaa koko ruokailun aikana. Ei satanut, syötiin ulkona. Se oli mukavaa. Vaikka meidän ulkopöytä onkin vähän liian matala sellaseen.

Ostin tänään ensimmäistä kertaa tänä kesänä kirsikoita torilta. Ne oli juuri sellasia ko muistinkin, yhtä hyviä ja makeita. Niitä oli kans mukava kuvata. Ehkä pian voin ostaa niitä uudelleen ja ehkäpä leipoa niistä jotakin. En usko koskaan leiponeeni kirsikoista mitään.


Opin tänään kamerastani ja photoshopista uuden asian and they please me. I'm learning!

This, that and the other

Isn't it amazing how quickly time goes by? I think it's truly amazing. It truly is.

Tämä viikko on ollut osaksi vähän vaikea. Sen takia vaikka oon tehnyt ruokaa ja ottanut hirveästi valokuvia kaikenlaisista asioista, ei mikään oikein oo tuntunut onnistuvan kauhean hyvin. Siksi ei postauksia.

..Mutta tiedättekö, sehän tarkoittaa että nyt seuraa hurjan sekalainen postaus täynnä sitä sun tätä! Hienoa, aloitetaan.

Maanantaina olin vahtimassa pikkuserkkuani Suvia hänen kotonaan. Heillä on kovin kaunis koti ja siellä oli mukava kuvata. Enkä edes luistanu töistä vaikka kuvasin vähän väliä, koska Suvillakin oli kamera ja kuvasimme yhessä. Haa! Sneaky. Tässä muutama kuva sieltä. Tuo tulppaanikuva on sieltä myös, olin haravoimassa ja kuvasin siinä sivussa. Aa, ja leppäkerttukuva on sieltä myös. Paitsi vähän eri puolelta taloa, olin takapihalla myös pölyttämässä omenapuita aikasemmin.

Sisällä talossa oli myös kaksi kissaa ja koira. Tässä toinen kissoista, Tyyne. En usko ehkä koskaan tavanneeni yhtä taidokkaasti mielistelevää kissaa. Syliin tullaan kyllä ja pusketaan, mutta oikeasti se on vaan loppausta, niinko Suvi sen ilmaisi.

Hide cat is hiding! Toinen kissoista, Sanna, on vähän raukkaparka. Se pelkää kaikkia ja kaikkea ja menee aina piiloon kun tulee vieraita. Tai no menee aina kokoajan piiloon mutta erityisesti kun tulee vieraita. Tällä kertaa se löydettiin makuuhuoneesta peiton alta, josta se juoksi pian keittiöön verhojen taakse.

Oli siellä myös koira, mutta sitä en oikeastaan kuvannut. Eikä se olis varmaan onnistunutkaan, se ei pysynyt hetkeäkään paikallaan.

Keskiviikkona leivänpaahdin meni rikki enkä saanut paahtoleipää aamiaisella. Kävin hankkimassa iltapäivällä uuden ja heti seuraavana aamuna se tiesi mitä kaipasinkin: se paahtoi paahtoleipäni varmaankin ihan tavallisesti, mutta se tuoksui ihan samalta kuin les croissants aamupalalla Ranskassa. Nyt kun on kesä on vieläkin helpompi ikävöidä sinne.


Kesä on siitäkin ihana, että sillon tulee kaikki ihanat hedelmät ja vihannekset taas joita ei talvella saa. Kuten nektariinit! Voi kuinka rakastan nektariineja. En voi edes kuvitella miltä sellanen maistuu suoraan puusta kypsänä poimittuna, kun ne on tänne puoliraakoinakin tuotuina niin hyviä. Ja nektariini paloteltuna turkkilaiseen tai kreikkalaiseen jogurttiin hunajan kanssa on ehkä paras viien minuutin jälkiruoka ikinä. Tai aamupala. Tai iltapala. Tai välipala. Tai ihan mikä tahansa -pala.

Nektariinien lisäksi aprikooseja on kans tullu kauppoihin joku aika sitten. Meillä ei ole koskaan ennen ollut niitä kotona, en oikein tiedä miksi. Mutta nyt on ja ovat ihan kauhean somia ja pieniä ja maistuvat niin hennosti, että vain tosissaan maistellessa maistuvat. Musta tosin tuntuu että se johtuu lähinnä siitä että ne ei oo kunnolla kypsiä kaikki. Niitä on keittiössä koko korillinen, oon miettinyt jos niistä voisi ehkä leipoa jotakin.

Ompelin tässä jonakin päivänä itselleni hameen. Otin siitäkin kuvan, mutta niistä ei tullut kauhean hyviä. Kangas oli silti sinistä jossa on suuria omenia, ehkä voitte ainakin yrittää kuvitella.

Ainiin, tein myös kanalientä vihdoin tässä keskiviikkona! En ymmärrä miksen tehnyt sitä jo aikoja sitten, se oli niin mukavaa ja helppoa. Nyt sitä on pakastimessa eikä tartte enää surkutella kun ei oo vaikka joku ohje vaatisi sellaista. Tuossa kuvassa ei silti oo kanalientä, ehei, vaan bataattipäärynäkeittoa Bowl Foodista. Siitä tuli silkkistä, tykkäsin. Resepti sattuu olemaan myös täällä.Olinki jo oottanu että saan laitettua tänne jonkun keiton että voin laittaa tämän kuvan. Sanna sen minulle piirsi ja se on minusta ihana. Niin on kyllä Sannakin kaikella muotoa, eipä siinä. Ei tuo minun nyt ihan leek soup oo, totta, mutta keittoa se silti on.

Eilen oli juhannus sitten. Olin kotona vain äidin kanssa ja koska satoi, ei voitu edes grillata kuten perinteisesti aina tehdään. Tein sitten vähän extempore aterian, kanaa oliivien ja aurinkokuivattujen tomaatien ja muiden sekalaisten vihannesten kanssa, riisiä ja salaattia.

Jälkiruoaksi paistoin uunissa yhden nektariinin ja kaksi aprikoosia, joitten kanssa oli passionjätksiä. Nomnom.

Tällä viikolla oon kattonut leffoja. Olin unohtanut miten hauska on kattoa välillä jotaki hyvää. Olin, olin oikeasti! Unohdin miksi viihdettä kutsutaan viihteeksi! Ja nyt suosittelenkin teille Becoming Janea, minä pidin siitä. Ja mikäli ette oo vielä kattoneet Ratatouillea, niin hankkikaa se nyt pian ja katsokaa se. Se on Hyvä.

Lisää jännittäviä tai vähemmän jännittäviä seikkailuja taas seuraavalla kerralla. Nyt lähden kävelylle hameineni mutta ilman kissaa. Kissa ei osaa olla kävelyllä.

Two sorts of risotto

Tiedättekö sen tunteen kun rahatilanne on oikeastaan vähän huono ja silti tekisi mieli tehdä jotakin oikein hyvää, mutta kaikki reseptit vaatii jotakin kamalan kallista tai muuten vain ei mistään löytyvää ainesosaa? Minulle kävi vähän sillälailla eilen. Paitsi tosin kuin yleensä siinä tilanteessa päädytään vaan hylkäämään keittokirjat hyllyyn ja mennään tekemään jotakin ei niin erikoista niistä viimeisistä kahdesta tomaatista ja munista*, jotka myöhemmin heitetään pois kun huomataan että ne onkin menneet pilalle ehkä viikko sitten, niin tällä kertaa kävikin toisin.


Bowl Food armas aarteeni sisältää myös muutaman risottoreseptin. En tiedä oonko vielä ehtinyt sanoa koskaan, mutta oon alkanut tykätä risotoista kovasti viimeaikoina. Niitä on niin mukava tehdä ja saan suurta mielihyvää erityisesti siitä äänestä joka aiheutuu kun ensimmäisen kerran kaataa sinne kattilaan vettä riisien ja sipulien joukkoon. Ne maistuu myös hyvälle, tottakai. Oikeastihan risottoon täytyisi käyttää kasvis- tai kanalientä ja valkoviiniä, mutta koska en vieläkään ole saanut keitettyä sitä kanalientä niistä luista jotka odottavat pakastimessa ja koska en ole vielä ollut tarpeeksi varoissani ostaakseni oikeaa valkoviiniä, käytän niiden sijaan aina vain vettä ja sitruunaa. Hyvää tulee silti. Joskus aion silti tehdä risottoa ihan oikeista aineista ja voi kuulkaas! En edes osaa kuvitella miten hyvää se Sitten varmaan on! Nom nom!


Tämä risottoresepti taitaa tosin olla tälle vuodelle vähän myöhässä, sillä parsakausi on tainnut mennä jo melkein ohitse. Anttilassa ei ollut parsaa enää lainkaan, mikä oli kovin huolestuttavaa ja meninkin sitten Herkkuun toivoen kovasti ettei lempparini pettäisi minua. Oli siellä parsaa, oli toki, mutta se oli osittain jo kovin homeessa tai kuivettunutta. Hetken kuluttua kävelin silti onnikkapysäkille onnellisena mukanani nippu vihreää parsaa, sillä eräs kovin ystävällinen myyjä tarjoutui avaamaan kaikki jäljellä olevat parsaniput ja poimimaan sieltä vain parhaat tehdäkseen niistä minulle nipun kun kerroin kuinka kipeästi niitä tarvitsen. Ei se vaan turhaan oo lemppariruokakauppani, nii. Mutta jos nyt enää ei parsaa mistään löytyisikään, niin muistakaa tämä ohje sitten ensivuonna taas! Ja voi kuinka hyvin pistaasit sopivatkaan tähän, niitä älkää jättäkö pois.


Asparagus and pistachio risotto
Originally from Bowl Food

serves 4-6

1 litre vegetable stock
1 cup (250 ml) white wine
1/3 cup (80 ml) extra virgin olive oil
1 red onion, finely chopped
2 cups (440 g) arborio rice
310 g asparagus spears, trimmed and cut into 3 cm pieces
1/2 cup (125 ml) cream
1 cup (100 g) grated Parmesan
1/2 cup (40 g) shelled pistachio nuts, toasted and roughly chopped

Heat the stock and wine in a large saucepan, bring to the boil, then reduce the heat, cover and keep at a low simmer.

Heat the oil in another saucepan. Add the onion and cook over medium heat for 3 minutes, or until soft. Add the rice and stir for 1 minute, or until the rice is translucent.

Add 1/2 (125 ml) hot stock, stirring costantly over medium heat until the liquid is absorbed. Continue adding stock, 1/2 cup (125 ml) at a time, stirring constantly for 20-25 minutes, or until all the stock is absorbed and the rice is tender and creamy. Add the asparagus pieces during the final 5 minutes of cooking. Remove from the heat.

Stand for 2 minutes, stir in the cream and Parmesan and season to taste with salt and black pepper. Serve sprinkled with pistachios.


No niin, ja sitten sen smoked salmon risotto jonka lupasin jo aikoja sitten. Nyt täytynee mainita että siitä on ehkä melkein kaksi viikkoa kun tein sitä ja keksin sen osaksi omasta päästäni, siispä jos kokeilette tätä eikä siitä tule mitään, on se luultavasti aivan minun vikaani ja saatte tulla syyttämään.


Smoked Salmon Risotto

serves, hmm, maybe 2-4. Riippuu ihan siitä ootteko taas niitä isoja miehiä vai pieniä naisia.

1 valkosipulin kynsi pieneksi pilkottuna
1 punasipuli silputtuna
oliiviöljyä
200 g risotto-riisiä
noin 5 dl vettä tai kalalientä varmaan jos sitä on
yhden sitruunan kuori ja puolikkaan mehu
noin 200 g savulohta, pieneksi pöperöksi haarukalla
puolikas ruukku kirveliä lehdet eroteltuna ja silputtuna
jotakin kovaa juustoa, kuten parmesaania, raastettuna
suolaa ja pippuria

Lämmitä vesi (tai se pahuksen kalaliemesi) niin, että se on kiehuvaa kun tarvitset sitä.

Lämmitä oliiviöljy keskikokoisessa kattilassa ja lisää sipulit. Paistele sipuleita miedolla lämmöllä kunnes ovat pehmeitä, mahdollisesti kolme minuuttia. Käännä keskilämmölle ja lisää riisit. Kääntele muutaman minuutin kunnes ovat läpikuultavia, mutta eivät ruskeita.

Nyt tarvitset sitä kiehuvaa lientäsi tai vettä. Kaada risottokattilaan noin 1 1/4 desi kiehuvaa vettä ja käännä lämpö vähän pienemmälle. Tämä on tärkeää, sillä jos nyt lämpöä on liikaa ja vesi kiehuu hullunlailla, riisit kypsyvät vain päältä mutta sisältä jäävät koviksi. Siispä veden täytyy kiehua ja kypsyttää riisit, mutta vain sillä tavalla että se näyttää soveliaalta. Sekoittele kunnes vesi on haihtunut ja imeytynyt melkein kokonaan ja lisää sitten saman verran kuumaa vettä kuin aikaisemmin. Sekoittele taas kunnes vesi on lähes kadonnut ja kaada taas uusi kipollinen ja sekoittele ja jatka samaa rataa, kunnes vesi on loppu ja riisi kypsää. Tähän menee noin 20 minuuttia. Kuulostaako hankalalta? Ei, sitä se ei silti ole, tiedän että pystyt siihen! Lopuksi ota kattila pois liedeltä.

Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää sitten savulohi, sitruunan mehu ja kuori, juusto sekä kirveli. Sekoita kaikki sekaisin ja jos risotto ehti jäähtyä, aita kattila takaisin liedelle hetkeksi. Tarkista maku ja tarjoile kirvelinlehdellä koristettuna.


*No, not really. Ennoo koskaan tehnyt päivällistä pelkästään kahdesta tomaatista ja myöhemmin poisheitetyistä munista. Se vaan kuvasi sitä tunnetta aika hyvin.

They say whisky will kill you, but I don't think it will

Voi Dylan. Be however old you like, you're still something so amazingly wonderful that I find it rather hard to even understand.

In other words, yes I liked the concert very, very much. And when saying "very very much" I'm sure you know I'm only kidding for I don't seem to find words good enough to tell you how magnificent he was, no matter how hard I try (tried already for a week, content?) . Yes, he was that good. And better, even. I don't think there could've been a better first proper concert for me to see. And oh the songs, the songs he played! As Sanna said, never have they sounded better. Even if I hadn't heard them all beforehand.

Content I am, pleased is I.

Ehkä teitä pitemmänajan faneja ärsyttää jos sanon, mutta ite asiassa oon tykästynyt Dylaniin yhä enemmän ja enemmän tässä kevään myötä. Oonhan toki pitänyt hänestä ennenkin, mutta tiiättehän.


Aa, mutta missä oon ollut sitten Helsinkiinlähtemiseni jälkeen vaikka lupasin reseptejäkin ja kaikkea? No, ensinnäkin oon ollut vähän väsynyt viime aikoina, enkä ole vain jaksanut kirjoittaa. Tarvitsisin tiettyä innostusta ja kiinnostusta kaikkea kohtaan että jaksaisin päivittää useammin. Onneksi on sentään loma. Toisekseen tietokoneeseeni tuli omaa varomattomuuttani harvinaisen sitkeä virus, ja ainakun olin aikeissa kirjottaa, joko juutuin poistamaan sitä virusta huonolla menestyksellä tai sitten koko kone vain oli niin auttamattoman hidas tai vajaatoimintainen ettei mistään postailusta tai kuvienkäsittelystä tullut yhtään mitään. Luulisin nyt saaneeni sen poistettua, siispä eteenpäin! Minulla on paljon kaikenlaista kerrottavaa viikon ajalta, varatkaa siis hetki aikaa ja kuppi maitokahvia vierellenne. Sellainen café au lait minullekin!


Helsingissä ollessamme yövyimme Sannan ystävän Sonian luona. Hän olikin kovin hurmaava persoona ja tuli seuraksemme myös seuraavana päivänä. Helsingissä on luultavasti Suomen ainut Ben & Jerry's koju ja sitä ei koskaan voi sivuuttaa sinnepäin sattuessaan, eikä sitä tälläkään kertaa siis tehty. Kuvassa Sanna, seuraamme hetken kuluttua liittynyt Vilina ja Sonia.

Om nom nom. Koju on siitä mainio, että sieltä saa sellastakin jätskiä mitä ei purkeissa vielä oo ja - mikä parasta - sieltä saa yhistelmiä!

Minä otin pallon Coconut almond fudge chip'iä ja Berry berry extraordinarya, kermavaahtoa, kinuskikastiketta ja smartieseja. Was of much nomness, yes indeed. (Ei linkkejä, pahoittelen, Ben & Jerry'sin nettisivut ei millään halua aueta jostakin syystä)

Bon. Kävimme myös Behnford'sissa, suomalaisessa amerikkalaisia tuotteita myyvässä kaupassa. En tiedä miksen kuvannut sitä, ehkä olin liian innoissani. Ostin sieltä Hershey's kisses, niitä maitosuklaisia. Tuoksuvat tismalleen samalta kuin silloin kun olin pieni ja äidin ystävä lähetti niitä New Yorkista meille jouluksi.

Niissä on myös kovin somia pieniä lappuja mukana joissa on pieni viesti - yhdessä luki "I like you" ja toisessa "good luck" ja yhdessä jopa "I hate Mondays", mikä oli minusta kovin somaa. But what's with this one?

Perhaps the writer was having a bad day.

Sitten pian lähdettiinkin jo pitkälle ja hieman puuduttavalle mutta terapeuttiselle junamatkalle kotiin. On mukavaa kun on joku jonka kanssa voi vaahdota asioista ja puhua kaikenlaisia mieltärauhoittavia juttuja.

Siinä se. Silloin oli maanantai. Keskiviikkona sitten lähdin Sannan luokse tekemään gumboa ja Jell-oa. Matkalla piti jäädä muutamaa pysäkkiä aiemmin pois bussista kuin mitä oli tarkoitus, sillä yhtäkkiä kaunis kukkaketo tuli vastaan.

Ja tässä sitten Jell-oa tekovaiheessa. Itse asiassa muista vaiheista ei kuvia sitten olekaan, unohdimme sen jääkaappiin ja myöhemmin sain kuulla ettei se koskaan hyytynyt kunnolla. Oh well, better luck next time!


Sitten tehtiin sitä gumboa. En ole koskaan tehnyt itse, siispä se oli kovin uutta ja erikoista. Siihen laitettiin myös chiliä ja vaikka se olikin vain mietoa, ennole koskaan käyttänyt sitäkään mihinkään. Voi miten paljon on vielä kokeilematta!


Itse asiassa nyt kun kokeilemisen mainitsin, olin muutama päivä sitten kirjakaupassa käymässä. Keittokirjahylly oli täynnä uusia kauniita kirjoja, joita en ollut ennen selannut. Niistä tuli kova halu kokeilla kaikenlaisia uusia ruokajuttuja ja nähdä uusia paikkoja ja-- niin, wanderlust myös.

Tässä gumbo maustamisvaiheessa. Noomnom.

A drunken cook is a happy cook, no?

Muutamaa tuntia ja riisinkeittoa myöhemmin gumbo oli valmista. Minusta siitä tuli oikein mukavan mausteista, itse laitan aina niin vähän mausteita että on vain mukavaa välillä syödä jotakin oikein tujua. Reseptiä minulla ei ole nyt juuri antaa, unohdin kysyä sen Sannalta. Ehkä myöhemmin?

Syödessä selailtiin jotakin alkoholikirjaa, jonka nimen olen valitettavasti autuaasti unohtanut jo tähän mennessä, mutta sen innoittamana tässä pienen pieni lasillinen Sambucaa. Se maistui vähän salmiakille. Ja eem, ette ehkä näe mutta.. Se palaa. Eenkä ehkä näytä niitä muita kuvia.

Tykkään vieläkin Sannan keittiöstä aivan hurjasti. Pur.

Torstai ja perjantai olivat rauhallisempia, olin lähinnä kotona ja tappelin sen viruksen kanssa varmaankin kun oikein en muista tarkalleen mitä tein. Löysin myös viime kesänä Ranskasta ostamani Blacksadin ranskankielisen kolmannen osan, Âme rouge:n, kirjahyllystäni ja se on nyt parhaillaan luvun alla. Tykkään lukea sitä erityisesti öisin. Ee, iltaisin.

Sunnuntaina, eli eilen, lähdimme muutaman ystävän kanssa vierailemaan Vilinan kotona Tyrnävällä, kun hän nyt on muutaman päivän taas käymässä täällä Suomessa ja lähtee huomenna taas takaisin Saksaan. Loppumielikuvaksi jäi että Vilinalla on kovin hurmaava koti ja siellä olisin viihtynyt pidemmänkin aikaa. En oo myöskään koskaan nähnyt niin kaunista vessaa kuin heillä alakerrassa - kyllä, se oli niin kaunis että se ansaitsi tulla mainituksi.

Taloa asutti myös kolme kissaa. Kuvassa neiti jonka nimeä en enää millään kykene muistamaan. Poseerasi hyvin mallikkaasti, aivan toisin kuin meidän kissa. Juoksee aina pois kuvatessa. Paitsi coconutcat ei juossut!

Tässä Vilinan oma kissa, Kansleri. Ihana pieni, kissoista nuorin joka leikki väsymättä vaikka kuinka kauan paperipalloilla ja naruilla ja verhoilla ja käsillä. Sai taas muistamaan miksi rakastan kissoja.

Myöhemmin yritimme viedä Kanslerin kävelylle valjaissa, muttei siitä tullut mitään. Rassukka, pelkää ulkonaolemista. Me tehtiin sitten ihan oma kävely keskenämme ja voi kuka tulikaan vastaan!

Kolmas kissa, jonka nimeä en myöskään muista. Sen ja jonkun vieraan kissan välillä oli kauhea kissatappelu meneillään illalla ulkona. Toivottavasti kummallekkaan ei käynyt kauhean pahasti, kumpaakaan ei näkynyt enää aamulla ennenkuin lähettiin takaisin kotiin.

(Vilina, jos luet tämän ja et pitänyt siitä että laitoin kuvia teidän hurmaavasta keittiöstänne ja kissoistanne tänne, niin kerro toki ja otan ne hetkessä pois.)

Päivällä keskustassa ollessani kävin ostamassa Chronicles'in kirjakaupasta koska yhtäkkinen tunne kertoi että minun täytyy se tehdä (ja koska olin nähnyt sen siellä jo aikaisemmin samalla viikolla) ja sain Vilinalta lainaan myös Don't look back'in. This pleases me. Ostin myös kuubalaista kahvia, sillä se entinen ranskalainen loppui tänään. Niin, aloinkin yhtäkkiä pitää kahvista tässä vähän aikaa sitten. En tiedä millaista se uusi on mutta it pleases me. Kotiin mennessäni teinkin tunnin kävelyn paikoissa joissa en ole ennen kävellyt ja se oli kovin mukavaa ja hiljaista, sateisella ilmalla harvat ihmiset lähtevät ulos. Kotiin tullessani huomasin, että äiti oli ostanut vesimelonia and it pleased me very much, too. So, I was pleased.

Ainiin, lupasin teille sen risottoreseptin viimekerralla. Antanette anteeksi jos laitan sen vasta ensikerralla, mahdollisesti huomenna, sillä nyt kello on jo puolen yön. Reseptin kirjottamisessa menee kuitenkin melkoinen tovi.

Tästä tuli taas vähän sillisalaattipost, mutta annatte myös sen anteeksi. Enhän millään voi kirjoittaa kaikesta erikseen enkä kaikkea näkemääni ja kokemaani ja jokaista mielipidettäni. Tai voisin, mutta ehkäpä sellaista myöhemmin. Kun en ole niin väsynyt enää.

Loppuun vielä Dylan. Koska pidän hänestä niin kovasti.