Sunday, August 30

Return to sender


Hyvät rakkaat ne kaksi lukijaani jotka eivät ole päätyneet siihen, että olen varmastikin joutunut onnettomuuteen, menettänyt kaiken järkeni ja joutunut hullujenhuoneelle, hypännyt ranskalaisen huoneeni ikkunasta keskelle turistilaumaa tai ihan muuten vain kuollut ja kuopattu ja siten hylännyt koko blogini, olen elossa! En tosin enää yhtään siellä mitä edellisen merkinnän perusteella luulisi. Niin, en ole enää pienen ranskalaisen hotelli-ravintolan keittiössä pienessä kylässä nimeltä Fuissé. Kokemusta rikkaampana, itseluottamusta köyhempänä, päätin kaikkien odotuksia, jopa omiani, jättää La Vigne Blanchen taakseni melko pian sinne tuloni jälkeen ja palata kotiin. Huolimatta siitä, että sen piti olla juuri sitä mitä halusin, juuri se onnenpotku mitä tarvitsin, juuri se paikka missä mun pitäisi olla. Ei se ollut.

Missä sitten olen luurannut koko tämän ajan? No, se jälkeen kun olin lähtenyt Fuissésta, viettänyt yhden hyvin vähäunisen ja kylmän yön Charles de Gaullen lattialla odotellen lentoni lähtöä seuraavana aamuna ja raahannut typeränpainavat matkalaukkuni puolen maailman läpi Helsinkiin, mut kiidätettiin ystävän ja kissan voimin saman tien yhteen parhaista hermoparantoloista jonka tiedän: Turkuun Vilinan ja Kanslerin luokse. Olin siellä melkein kuukauden, jonka aikana muun muassa opin syömään karkkia ja puuroa, tekemään gnoccheja, heräämään ihmisten aikoihin, pitämään lukemisesta yhtä enemmän ja monta monta muuta asiaa. Kaiken kaikkiaan voin tuskin koskaan tarpeeksi kiittää Vilinaa moisesta vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä. Toivottavasti voin joskus tehdä yhtä suuren palveluksen joskus takaisin.

Sen jälkeen palasinkin taas kotiin, josta tuli eilen kuluneeksi kolme viikkoa. Täällä tulin nakitetuksi jäätelökioskille töihin ja vietin siellä muutaman viikon, jonka lomassa oon parhaani mukaan yrittänyt nähdä ystäviä nyt, kun suurin osa vielä on kutakuinkin samassa kaupungissa, ja miettiä uutta suunnitelmaa. Jotakin väliaikaista ainakin on jo suunnitteilla ja uusi matka uuteen kaupunkiin, josta oon unelmoinut jo iät ja ajat, mutta siitä vielä hys nyt kun se ei ole vielä ihan satavarmaa. Toisekseen, en tiedä oonko liikkumassa liian nopeasti paikasta toiseen. Miksi minulla on niin hirveä kiire.

Vóila, siinä muutaman kuukauden tarina tiivistettynä. En missään välissä varsinaisesti suunnitellut hylkääväni armasta ruokablogiani. En vaan tullut kirjoittaneeksi. Anteeksi kaikille, jotka tuntevat tulleensa jätetyksi uutisitta.

Ainiin, en osaa sanoa mitä tekemistä hernekuvalla on kaiken tämän kanssa. Se on vain yksi lemppareistani niistä vähäisistä kuvista joita oon ottanut tänä kesänä.

Kertokaahan, mitä teidän elämäänne kuuluu?