Monday, June 23

"You can have half of my hammock and half of my sunsets if you bring your Cordon Bleu cooks with you." Plus cherries!

Eilen oli ehkä järkyttävin kaatosade koko tähänastisena kesänä. Satuin olemaan keskustassa äitin kanssa juuri sillon pyörällä ja vaikka se olikin oikeestaan aika kamalaa, niin minusta se oli silti jollain tavalla mukavaa. Pidän kaatosateista. Siinä on jokin ihana tunne kun kaikki hämärtyy ja yhtäkkiä sataa niin että kastuu melkein jo pelkästä katsomisesta. Ihmiset juoksee kiireisesti katoksien alle takit päänsä suojana ja kaduilla on tuhat lätäkköä. Tai joskus vain yksi suuri lätäkkö, joka on koko kadun kokoinen. Siinä sateen loppumista odotellessa käytiin ruokakaupassa (onneksi satuttiin olemaan Stockmannilla ennen kuin alko satamaan) ja ostettiin ihania makeita persikoita ja nektariineja ja yksi pieni cantaloupe-meloni. Söin siitä illalla puolikkaan ja se oli niin paljon parempaa kuin ne kurjat suuret cantaloupet, ne jotka eivät koskaan ole kypsiä ja homehtuvat ennen kuin ehtii keksiä mitä niistä voisi tehdä. Nämä pienet olivat ihanan hunajaisia ja makeita ja muistuttivat mua siitä Rue Richard-Lenoirin sunnuntaitorista, josta me ostettiin myös samanlaisia pieniä meloneja viime kesänä.

Ruokakaupan jälkeen satoi yhä, joten kulutettiin aikaa sitten vähän lisää suklaaosastolla ja koska muistin että suklaavarastot on melko hälyttävässä yhden palasen tilassa, niin päätin vihdoin maistaa yhtä näistä kiehtovista suklaista, joita oon silmäillyt vaikka kuinka kauan. Oikeastaan suunnittelin ottavani Tranquilityn, koska siinä on laventelia, mutta se oli loppu. Päädyin sen sijaan siis Eternityyn, joka on tummaa suklaata mustaviinimarjalla. Tosin ilmeisesti sen uusi nimi on Renew, ainakin tuolla sivuilla niin sanotaan. Mutta minä pidän Eternitystä enemmän.


Maultaan se on oikein hyvää kyllä, muttei kuitenkaan vedä vertoja tälle suklaalle jota ostin viimeksi. Mutta toisaalta, se onkin ehkä uusi lempparini ja tykkään siitä enemmän ko mistään muusta ennen maistamastani suklaasta jota myydään levyinä, niin ehkä tätä uutta ei pidäkään verrata siihen. Yleisellä tasolla tämä uusi on ehkä parempaa silti ko jotkut tavalliset. Suklaassa laadun maistaa melko helposti, ootteko huomanneet? Ainiin ja palaset tässä suklaassa oli hurjan pieniä! En silti malta oottaa maistaa joitain niitä muitakin makuja. Yhdessä oli aprikoosia!

Muutama päivä sitten huomasin että meidän takapihalla tuolla syreenin juurella kasvaa kieloja. Ne olivat niin sieviä että kävin kuvaamassa niitä aamulla tänään. Siellä vain kasvoivat ihan omia aikojaan, ei kukaan ole kasvattanut eikä istuttanut eikä kastellut eikä mitään. Ihmeellisiä ovat.

Katoitteko muuten tänään taivaalle iltapäivällä? Oli ihan hurjan kauniita pilviä. Rakastan kesää siksikin että kesällä on aina tavattoman kauniita pilviä. Hyvänen aika. Kesällä myös tuoksuu ihanalle ulkona, varsinkin jos kävelee jossain missä on paljon kukkia.

Tässä tämän päivän päivällinen:

Ennoo koskaan ennen grillannut ite, mutta tänään grillasin kanaa jota jäi lauantailta aika paljon paistamatta, muutaman tomaatin ja puolikkaan omenan. Eikä se ollut lainkaan niin hankalaa kuin kuvittelin! Äiti oli hurjan tyytyväinen kanapalaansa ja kehui sitä mureaksi varmaan ainakin viis kertaa koko ruokailun aikana. Ei satanut, syötiin ulkona. Se oli mukavaa. Vaikka meidän ulkopöytä onkin vähän liian matala sellaseen.

Ostin tänään ensimmäistä kertaa tänä kesänä kirsikoita torilta. Ne oli juuri sellasia ko muistinkin, yhtä hyviä ja makeita. Niitä oli kans mukava kuvata. Ehkä pian voin ostaa niitä uudelleen ja ehkäpä leipoa niistä jotakin. En usko koskaan leiponeeni kirsikoista mitään.


Opin tänään kamerastani ja photoshopista uuden asian and they please me. I'm learning!

No comments: