
Tänään New Yorkissa sataa. Ja kun sanon että sataa, sataa ihan tosissaan. Tuulee ja sataa ja on kylmää ja vähän hämärää ja takuulla kastuu jos ei juokse piiloon sisälle tai oo varustautunut sellasella sateenvarjolla, joka ei käänny ympäri jokasesta tuulenpuuskasta. Kävin hakemassa Meze Grillistä lounasta, joka on ilmeisesti ihan vastikään avannu ovensa 55th streetille, ja vaikka sinne on vain ehkä kahenkymmenen minuutin matka ja jopa muistin sateenvarjon (vaikkakin kääntyilevän), kastuin aika huolellisesti.
Täällä on muuten hassua ja toisaalta ihanaa se, että vaikka täällä matka kestäis kävellen puoli tuntia, mikä olis Oulussa jo melkein nihkeän rajoilla, onki täällä oikeestaan enempi hauskaa eikä ees välttämättä huomaa että meni puolituntia kävellessä. Tai niinko eilen, ehkä tunnin matka Macy'sille kävellen enkä ees huomannu, ihmekö tuo jos väsytti illalla ko kävelin molempiin suuntiin. Mutta täällä on niin paljon kaikkea tarkkailtavaa, ettei ehi kyllästyä matkalla. Tai sitten se vaan johtuu siitä ko on uuessa paikassa. Siitä huolimatta, se on valtavan kivaa ja toivon ettei se mee ohi.
Mutta mennäänpä vähän taaksepäin. Kävin tosiaan Macy'silla eilen. Voi valtava minkä kokoinen laitos. Yheksän kerrosta, Yheksän, ja sen lisäksi kellarikerros. Jo kuutoskerroksessa alko naurattaa että ei kai täällä kertakaikkiaan Voi olla enää kovin montaa kerrosta. Oli niin paljon kaikkea etten jaksanu ees yrittää löytää mitään, kävelin vaan kerroksesta toiseen. Ja mun harmikseni siellä ei ollu ruokaosastoa, olis ollu hauska käyä jossaki ihan tavallisessa amerikkalaisessa supermarketissa. Tosin, niitä taitaa olla vaan Manhattanin ulkopuolella. Paluumatkalla kävin hakemassa Starbucksista jugurttia ja eksyin hassuun raitapaitakauppaan, jossa ei kuitenkaan oikein ollu mitään.
Toisekseen, hain tänään tosiaan Meze Grillistä, uudesta pikaruokapaikasta, lounasta. Se oli yleisestiottaen melko viksu paikka ja henkilökunta oli kovin mukavaa porukkaa. Niillä tilaus hoidetaan niin, että ite kootaan oma annos aineksista, jotka on laareissa tiskin takana. Otin kanaa salaattipedillä ja päälle tomaattia, fetaa ja oliiveja ja hummus-lime-kastikkeen. Oli melko mausteista ja hyvää sinänsä, ei kuitenkaan ihan niin hyvää mitä ootin. Ja kasviksia olis saanu olla minusta vähän enempi verrattuna lihamäärään.
Hmm, miksiköhän en kuvannu näistä mitään. No, ottakaa lohutukseksi Times Square - tosin, kuva valehtelee, ei Times Squarella oo tollasta määrää kaikkea. Siellä on vielä paljon, paljon enemmän.
