Passing by or the place that hardly felt like home anyway

Olen yhä Ranskassa, olen yhä elossa mutta täytynee sanua etten voi yhtä hyvin kuin viimeksi kirjoittaessani. Vaikka toisaalta jopa paljon paremmin kuin viimeksi kirjottaessani. Katsokaas kun jo pitkän aikaa minuun on suhtauduttu täällä hieman nihkeästi ja tylysti. Kukaan ei paljoa enää jaksa hymyillä au pairille tai suoda montaakaan ystävällistä sanaa, kehua tai kiitosta. Mutta ihmekös tuo, kun tämän viikon maanantaina kävi ilmi, etten lainkaan oo sitä mitä oli perheeseen toivottu saapuvan, en työtavoiltani, en kasvatukseltani, ja ennenkaikkea, en edes luonteeltani. Siispä olivat päättäneet että lähettävät minut kotiin kuun lopussa sen kummempia miettimättä. Seuraavana päivänä kuitenkin sattui jotakin odottamatonta: löysinkin uuden työn Keski-Ranskasta. Ravintolasta.

Aloitan hotelli La Vigne Blanchen ravintolassa kitchen assistantina pienessä kylässä lähellä Macônia ensiviikon keskiviikkona. Ne tietää etten osaa ranskaa kunnolla, ne tietää ettei mulla oo kokemusta ravintoloista. Ne antaa mulle katon pääni päälle ja ruokaa ja rahaa ja koulutusta, kunhan vain olen motivoitunut, ahkera ja teen työni kunnolla.

Melkein tuntuu niinko joku järjestelis näitä juttuja.

Living a story

Olen elossa, olen Ranskassa ja voin oikein hyvin. Pääsin perille ilman suurempia ongelmia ja yritän kotiutua parhaani mukaan kaikenaikaa. Sitä valtavasti vauhdittaa se, että perhe on valtavan mukava ollut ainakin tähän asti, erityisesti perheen äiti Christina, joka auttaa kaikessa ja ennen kaikkea haluaa olla varma että mulla on hyvä olla. Lapset uskon voittaneeni puolelleni myös, sillä viimeksi tänään sain toimia hevosena ja kiikuttaa puistossa sekä toimia piilottajana hurjan takaa-ajotappelun keskellä. On melkein vaikea mieltää missä olen - en ainakaan kotona, se on varmaa, mutta ettäkö täällä, Etelä-Ranskassa, palmujen ja viiniviljemien keskellä, ranskalaisessa perheessä jonka talossa mulla on oma huone. Huh, vaikea uskoa. Niinko kirjassa eläis, ikkunaluukkuja myöten.

Laventelia kasvaa täällä melkein jokapuolella ja takapihalla on pieni sitruuna- ja verigreippipuu. Ja voi, ette edes usko mikä seikkailu oli mennä ranskalaiseen ruokakauppaan tänään! Hyvänen aika, olisin voinut viettää siellä tunteja eikä se edes ollut kovin suuri kauppa. Taidan jonakin päivänä mennä siihen hyper marché:n  käymään jonka ohi ajettiin tänään ja viettää siellä koko iltapäivän. Vaan voitteko uskoa, kookosjugurttia. Ja olivat vieläpä ihmeissään ko sanoin ettei meillä Suomessa oo.

Päivänä sen jälkeen ko saavuin tänne ajettiin tällasen maiseman ohi ja kysyin että mitä kasveja nuo on. "Ai nuo, tuohan on viiniviljelmä. Valkoviiniä varten, uskoisin", mulle vastattiin ja huh, en ollu uskoa korviani! Enkä olis uskonutkaan jos en olis täällä. Viiniviljemiä on täällä paljon ja ne on valtavan kokoisia.

Kuvassa katu tässä ihan lähellä, ehkä muutaman korttelin päässä ranskalaisesta kodistani. Ilmeisesti muuten pitävät sinisestä täällä, on paljon sinisiä ovia ja portteja. Kävin eilen pienellä kävelyllä ittekseni enkä eksynyt vaan löysin puistoon ja takaisin. Valtavan omituisia kasveja ja ötököitä täällä, hyvänen aika. Melkein pelotti kävellä puistossa ko joku sellanen omituinen öttö meni ympäriinsä laventelipuskassa ja sitte jossaki oli ihan ampiaispesännäkösiä käpyjä tai jotakin ja myöhemmin kukkivassa puussa oli niin paljon mehiläisiä, että kuului hullu surina alas kadulle asti. Myös linnut ankkalammella oli melko outoja, eivät sorsia mutta eivät hanhiakaan. Ja täällä myös lentelee tietynlaisia hassuja lintuja ympäriinsä enkä tiedä mitä ne on, mutta ne pitää mielenkiintoista ääntä. Ja eilen yksi meni ympyrää auton katolla jota ikkunasta katsoi kissa silmä tarkkana. Se oli valtavan hassun näköstä. 

Seuraavassa kuvassa vain joku tyypillinen talo ehkä muutaman korttelin päästä myöskin vähän eri suunnalta. Tai en oikeastaan kyllä muista, olin tuossa välissä vähän poissa kartalta jota ei kyllä ollut edes mukana. Mutten eksynyt!

Aa ja aivan - keittiö on täällä suuri ja jännittävä kaasuliesineen, mutten ole vielä ehtinyt kokeilemaan mitään sen kummempaa ruokaa laittaa kuin voileipiä lapsille ja kahvia keittimellä. Ehkäpä pian! Siitä ehkäpä raporttia myöhemmin.  

Kaikki on siis melko hyvin nyt. Tosin älkää luulkokaan että olisin teidät kaikki täällä ollessani unohtanut niinkuin siitä niin olitte varmoja - vaikka täällä onkin kaikki periaatteessa hyvin ja perhe valtavan ystävällinen, ikävöin teitä kaikkia siellä kotona vähän väliä valtavasti. Erityisesti tänään ennen reissua ruokakauppaan. Yleisesti ottaen en oikeastaan kaipaa erityisemmin takaisin Suomeen, haluaisin vain lennättää teidät kaikki tänne. Sen lisäksi messenger ei millään suostu toimimaan koneellani, ei ole toiminut koko tänä aikana sen jälkeen ko saavuin vaikka Pariisissa vielä toimi. En ymmärrä miksi - olen kokeillut kaikkea, mutta mikään ei tunnu auttavan.

Ranska meinaa jo vähän tarttua pikkuhiljaa, meinaan unohdella englannin sanoja välillä. Tosin silti suuri osa siitä mitä mulle sanotaan menee melko hyvin ohi ja kysyn paljon toistamaan. Erityisesti Olivier, perheen 8-vuotias poika, puhuu hyvin epäselvästi eikä artikuloi lainkaan kuten 5-vuotias sisarensa Tara.

Siinä kai tärkeimmät. Jotta pysyisitte vähän mukana ja että itekki pysyisin. Huomenna on vapaata suurimman osan päivää, ah. Jos on lämmintä, sunnuntait vietetään kuulemma uima-altaassa kesäisin. Ainiin, en ole vielä polttanut itteäni ihan täysin, pelkästään niskan ja nenän ja senkin vahingossa. Mutta nyt onkin toki vasta viides päivä.

Stay tuned! Send letters!

"My only friend is t the end of the world, the girl is just like me and that's the reason I never call her."

Noni. Ei koskaan tullut tukkapostausta eikä bulgurisalaattia. Mutta lähtö sen sijaan. En millään ymmärrä että oon lähössä ja se yksinään jo pelottaa mua ihan kauheasti. Mutta ei se mitään. Kuva on kurja, mutta muokattu meni piiloon macin syövereihin. Pitäisi jo nukkua, mutta en varmaan nuku muutenkaan. Mitähän jää kotiin.

Ensikerran kun kirjotan oon jo Ranskassa. Ellen syöksy lentokoneen mukana jonnekkin. Hihi.

Toivottakaa onnea,

seikkaileva kokkinn Maaret