Monday, May 5

The Butternut squash


Iihi, kattokaa nyt, ihan ihka ensimmäinen oikea entry! Josta tulee tosin ehkä vähän lyhyt, mutta huomenna lisää toki. Ainiin ja heti aluksi pyydän anteeksi kuvien huonoa laatua. Se ei ole minun vikaani, ainakaan kokonaan. Be gentle.

Oli kauhean vaikea päättää mistä kertoisi tämä ensimmäinen, mutta päätin että ehkäpä butternut squash olisi sopiva, kun se oli niin made of awesome and win. Vaikka siitä onkin ehkä viikko tai kaksi kun meillä oli sitä. Stockmannille oli eräänä torstaina tullu butternut squashia, jota ennoo koskaan ennen täällä nähnyt ja aina sitä vaativan ohjeen vastaantullessa tunsin suurta vääryyttä ja olin kurjissani. Mutta ei enää!


Ensimmäisestä puolikkaasta tein keittoa, jonka ohjeen keksin puoliksi päästäni ja puoliksi etsin netistä, en valitettavasti muista mistä. Voi että kun mulla olisi paljon juttuja kerrottavana, mutta kun en edhi kertoa niitä nyt! Huomenna sitten. Tai ainakin tällä viikolla.


Toisesta puolikkaasta keksin omasta päästäni tehä kanaa squashilla, josta tulikin vahingossa melko hurjan hyvää, vaikka ite sanonkin. Siitä ei tosin ole kuvaa lainkaan, en muista miksen ottanut. Ehkä oli pimeää. Myöhemmin ostin toisenkin squashin, joka on siis kurpitsa, ja tein siitä toista keittoa, jonka ohje oli Clothilden. Siihen tuli vaniljaa ja se oli minusta parempaa kuin se ensimmäinen, vaikka äiti tykkäsikin siitä toisesta enemmän.

Nyt minusta kyllä tuntuu että täytyy jo lopettaa, muuten en ehdi laisinkaan nukkua. Myöhemmin vähän perusteellisempia kirjotuksia, hyvää yötä.

No comments: