Saturday, May 31

Yksikyntinen valkosipuli


Kerran muutama kuukausi sitten, kun pyysin äitiä tuomaan valkosipulia kaupasta, hän toikin tällaisia pieniä valko-violetteja pallosia. Aivan hurjan somia, yksikyntisiä valkosipuleita Kiinasta. Ja hurjan pieniä! Neljään osaan jaettuna siitä saa neljä tavallisen valkosipulinkynnen kokoista palasta. Yritin etsiä jonkun valaisevan sivun näistä hassuista, että olisin voinut linkittää sen, mutta en oikeastaan löytänyt mitään kauhean valaisevaa. Itse asiassa yhtään mitään muista kuin tavallisista valkosipuleista. Mutta katsokaa nyt kuinka kauniita ne ovat! Niin säännöllisiä ja kauniin värisiä.

Kissa oli kummissaan ko otin valokuvia sen sängyllä ja vetelin verhoja ja rakensin alustaa ja kaikenlaista. Kaikkea sekin saa tässä taloudessa kestää. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi.

Tänään oli viimeinen päivä lukion kakkosvuotta, huh. Vaikea uskoa. Vihdoin on loma, olin ihan unohtanut miltä se sellainenkin tuntuu kun on lämmintä ja mahdollisuuksia tehä mitä ikinä haluaa. Minä olisin halunnut mennä onnittelemaan Lauraa, joka sai tänään lakkinsa, mutta oon melko varma että se kaupungin teatterin lämpiö, johon kaikki liputtomat vieraat otettiin seuraamaan lakkiaisia valkokankaalta, oli varmastikin aivan täpötäynnä ilmankin minua. Menin siis kotiin vain ja kulutin aikaa, kävin vähän äitin kanssa kaupassa ja sitten nukuin tunnin. Myöhemmin iltapäivällä tein savulohirisottoa sitruunalla, josta tulikin yllättävän hyvää!

Laittaisin teille siihen reseptin, mutta mun täytynee taas pahoitella etten sitä ehdi tehdä. On tässäkin ruokablogi, reseptit aina ei-olevia. Kirjoittaisin sen kyllä, mutta mun täytyy mennä pakkaamaan pian, sillä lähden piakkoin Sannalle yöpymään. Lähemme huomenna aamulla näkemään Dylanin Helsinkiin. Voi hitsi.

Ottakaa silti kuva, jospa se korvaisi edes vähän sitä että resepti myöhästyy.

Pian täytyisi kylvää porkkanat ja salaatit ulos, sen teen ensiviikolla heti ensitöikseni kun palaamme.

Nyt pakkaamaan! Hop!

2 comments:

Anonymous said...

Voi että, tuli ihan vesi kielelle ko katoin tota savulohirisottokuvaa, annathan joskus sitten kun ehdit niin reseptin :)

-Elisa

graffitihead said...

Resepti! Do Want!